Porkkanalaatikko on joululaatikoista ainut josta tykkään, joten pitihän sitä vihdoin kokeilla tehdä itsekin. Netti oli pullollaan erilaisia versioita, joista valitsin parhaimmalta kuulostavan ja muokkailin siitä sitten minulle sopivan. Tämä oli sen verran hyvää, ja suht helppoa tehdäkin, että teen varmasti muulloinkin kuin jouluna. Tosin minulla oli porkkanasosetta tällä kertaa valmiina pakkasessa, tein sitä aiemmin syksyllä kun piti saada jättisäkki porkkanoita käytettyä, joten se hieman nopeutti valmistusta.

Porkkanalaatikko mannasuurimoista

  • n.0,5l porkkanasosetta
  • 2,5 dl maitoa
  • 0,5dl mannasuurimoita
  • 0,5dl soijajauhoa sekoitettuna desiin vettä
  • 1tl suolaa
  • 1tl valkosipulijauhetta, tai muita mausteita oman maun mukaan
Kuumenna maito mikrossa uunivuoassa melkein kiehuvaksi ja sekoita sitten joukkoon mannasuurimot. Kypsennä vielä mikrossa parisen minuuttia välillä sekoittaen. Sekoita sitten joukkoon porkkanasose, soijajauho-vesiseos sekä mausteet. Paista uunissa 200 asteessa n. tunti.

Porkkansosetta voi ostaa valmiina kaupasta, tai tehdä itse porkkanoista: siivuta porkkanat ja laita kattilaan. Kaada päälle vettä sen verran että palat juuri ja juuri peittyvät, anna kiehua puolisen tuntia kannen alla, kaada ylimääräinen vesi pois ja soseuta sitten sauvasekoittimella.