Viime perjantaina Aldopa päätti tehdä hilloa lopuista hedelmähullutuksesta ostetuista euron hedelmistä. Ensin piti metsästää hillopurkkeja, sillä omasta takaa niitä ei löytynyt liian innokkaan kierrätyksen takia, ja melkein kaikista kaupoista oli pienemmät ja kohtuullisen kokoiset purkit loppu. Lopulta kun purkit löytyivät pääsi pieni alligaattori hillonkeittopuuhiin, ja tassuthan siitä tulivat ihan tahmaisiksi Nauru Huomaa keskittynyt ilme kuvassa, tämä oli jo aika vaativa tehtävä pienelle ja yksinkertaiselle alligaattorille Nauru

1251102032_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tarkoituksena oli ensin tehdä vain omena-luumuhilloa, mutta koska papaijatkin olivat jo todella kypsiä eivätkä ne enää mahtuneet pakkaseenkaan niin Aldopa nohevana kokkina keksi että tekee niistäkin hilloa. Googlesta vielä varmisti että se onnistuisi, ja vaikka ei reseptejä löytynytkään niin kaupan hyllyiltä ainakin löytyy papaija-limehilloa joten Aldokin rohkeni kokeilla papaijaa. Tosin limeä ei kotona ollut, niin hilloon tuli sen sijaan sitruunaa. Ja lopputuloksena oli niin namia hilloa, että tätä tulee tehtyä toistekin Kieli ulkona

Omena-luumuhillosta Aldo vähensi sokerin määrää verrattuna netistä löytyneeseen ohjeeseen, sillä hillo oli vähäisemmälläkin määrällä uskomattoman makeaa (kannattaa maistella sokerin lisäyksen lomassa niin löytää omaan makuun sopivan määrän). Ohje on summittainen, luumujen määrä on arvioitu ilman puntaria ja omenoitakin voi laittaa sekaan oman maun mukaan. Luumuhillon suurimpana ystävänä Aldo yllättyi mausta, tykkäsi tästä nimittäin enemmän kuin pelkästä luumuhillosta, omena todellakin sopii hyvin yhteen luumun kanssa.

 

Omena-luumuhillo

 

  • n.1,5kg luumuja
  • n.5 omenaa
  • 1dl vettä
  • n.4dl hillosokeria
  • 4tl vaniljasokeria

Poista luumuista kivet ja omenista siemenet. Pilko palasiksi ja laita kattilaan vesitilkan kanssa. Keitä pehmeäksi hiljalleen poristen ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää sitten hillosokeri ja anna keittyä vielä vartin verran. Sammuta levy ja lisää vaniljasokeri hyvin sekoittaen. Purkita puhtaisiin kuumiin purkkeihin ja säilytä viileässä purkkien jäähdyttyä.

 

Papaija-sitruunahillo

 

  • 2 papaijaa
  • 1 sitruuna
  • 0,5-0,75dl hillosokeria (maun ja hedelmien koon mukaan)

Poista papaijoista siemenet ja kaavi hedelmäliha kuorista kattilaan. Pese sitruuna ja raasta kuori kattilaan papaijan sekaan, purista sinne myös mehu sitruunasta. Keittele hetki kunnes kaikki on pehmeää mössöä ja sekoittele lusikalla tasaiseksi. Lisää hillosokeri ja keittele vielä noin 15min. Purkita puhtaisiin kuumiin purkkeihin ja säilytä viileässä purkkien jäähdyttyä.

 

Omena-luumuhilloa tuli tuosta määrästä 3 puolen litran purkkia ja yksi 1,5 desin purkki täyteen, pikkaisen jäi yli. Papaijahilloa tuli yksi 1,5 desin purkki täyteen ja toinen puolilleen. Molemmat hillot onnistuivat maun puolesta yli odotusten, ovat paljon parempia kuin mikään minun tai Aldon maistama kaupan hillo, joten näitä tulee tehtyä varmasti jatkossakin. Toivottavasti nyt säilyvät hyvin kun aiempaa hilloamiskokemusta ei ole Nauru

1251101450_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1251102209_img-d41d8cd98f00b204e9800998e