Torilta tuli eilen napattua mukaan nippu sipuleita, ja tänään ne olivat jo sen verran nuutuneita että niistä piti jotain keksiä. Pohtimisen jälkeen löytyi netistä tämä resepti, ja sitä hieman soveltaen syntyi mukavan raikas ja maistuva tomaattisalsa. Kyllä sitä alligaattorillekin välillä kasvisruoka maistuu 

Koska kotona ei ollut persiljaa eikä chiliä, jäivät ne omasta versiosta pois. Persiljaa siihen ei tosin koskaan olisikaan voinut tulla, Aldolle ei persilijaiset maistu sitten ollenkaan. Hyvää tuli silti, ja siitäkin huolimatta että tomaattia oli vähemmän kuin ohjeessa ja sipulia enemmän

Alkuperäisessä reseptissä oli mainittu satsin riittävän viiteentoista annokseen. Omaa seosta söin raejuuston kanssa enemmänkin välipalana tai kevyenä salaattina, jolloin siitä ei riitä kuin 2-3 annokseen. Pääruoan lisukkeena tästä riittäisi toki aika monelle.

 

Tomaattisalsa

  • noin 600g tomaatteja
  • 5 tuoretta sipulia (onko ne kevätsipuleita vai mitä, mutta kuitenkin niitä uuden sadon=
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 5rkl sitruunamehua
  • 1rkl kylmäpuristettua oliviiöljyä
  • 1rk ruokokidesokeria
  • 1tl suolaa
  • 1tl mustapippuria
  • 1tl basilikaa

Pilko sipulit ja valkosipuli ihan pieneksi ja laita kulhoon. Pilko myös tomaatit pieniksi paloikse ja sekoita sipuleiden kanssa. Kaada päälle kaikki mausteet, sitruunamehu ja öljy, sekoita. Anna jäähtyä ja maistua jääkaapissa jonkin aikaa. Syö lisukkeena haluamasi ruoan kanssa.